Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Ihmiset

Etusivu « Tutustu työntekijöihin « Yrittäjähenkeä myös valtionhallintoon

Yrittäjähenkeä myös valtionhallintoon

Nimi: Suvi Sundquist
Tehtävänimike: Turvallisuus-ohjelman päällikkö
Tutkinto: Diplomi-insinööri, Teknillinen korkeakoulu, 1998
Työnantaja: Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
 


Kemiantekniikkaa opiskellut Suvi Sundquist aloitti vuonna 2006 Tekesin teknologia-asiantuntijana. Hän siirtyi Tekesiin Kemirasta. Vuonna 2007 Suvi valittiin vetämään Tekesin Turvallisuus-ohjelmaa. ”Turvallisuusohjelman päällikkönä työskentelen alan kanssa, joka on vasta muotoutumassa. Tässä tehtävässä täytyy osata katsoa kokonaisuuksia”, Suvi kertoo.

Asiakastapaamisia riittää

Suvin työpäivässä on yleensä ainakin yksi asiakastapaaminen, joten hän on kaiken aikaa menossa: ”Viime vuonna kertyi erilaisista asiakastapaamisista 304 uutta käyntikorttia!”

”Käyn yrityksen kanssa läpi heidän liiketoimintasuunnitelmansa ja kehitysideoitaan ja arvioin, mitä osia Tekes voisi olla edistämässä rahoituksella tai muina palveluina. Valtion piirissä taas edustan aiheen yritysnäkökulmaa. Valtion työpaikka ei siis välttämättä tarkoita harmaata konttorilla istumista”, kertoo Suvi työstään ja jatkaa: ” Paras hetki työssäni on, kun tuttu yritys julkaisee tiedon merkittävistä kaupoista tai onnistumisen tarina tulee vastaan Kauppalehden sivuilta. Inspiroidun yrittäjien ja yritysten kanssa toimimisesta. On niin paljon erilaisia liiketoimintaideoita ja toteutustyylejä, innostusta ja tekemisen meininkiä! Yhdessä me teemme tulevaisuutta.”

Suvi on Tekesissä laajentanut käsitystään elinkeinoelämästä ja siihen liittyvistä julkisista toimijoista, myös EU-tasolla. ”Ratkaisut globaaleihin haasteisiin löytyvät yhteistyöllä. Turvallisuus-teeman kanssa olen tutustunut eri toimialoihin ja viranomaisiin sekä esim. kansainvälisen kaupan mekanismeihin. Turvallisuus-aihetta työstetään myös muissa maissa sekä EU:ssa. Kansainvälisen yhteistyön rakentaminen ensi kättelystä lähtien on haastavaa mutta palkitsevaa.”

Tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä

Vaikka Suvin työtahti on kiivas, hän pitää sitä rauhallisempana kuin yrityksissä. Kahden lapsen äitinä hän on tyytyväinen, että saa soviteltua aikataulunsa perheen ja työn kesken. ”Olen halunnut varmistaa paljon aikaa lapsilleni nyt kun he ovat pieniä, illat ja viikonloput kuluvatkin rauhallisesti kotona tai lasten harrastusten parissa. Itse harrastan liikuntaa ja tapaan ystäviä. Uutena lajina olen kokeillut golfia. Katsotaan, milloin uskaltaudun Tekesin golf-kisoihin mukaan!”

”Valtiolta toivoisin toimintojen suoraviivaistamista. Minusta tuntuu, että välillä teemme asiat itse vaikeammiksi kuin niiden tarvitsisi olla. Miten saisi lisää yrittäjähenkeä valtionhallintoon?”


Suvi Sundquist Tekesistä

« Takaisin sivulle: Tutustu työntekijöihin

Tulostettava versio

Tietoa sivustosta

Sivu päivitetty 13.10.2010 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori

Sivun ylälaitaan