Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Ihmiset

Etusivu « Tutustu työntekijöihin « Haasteellisia tehtäviä taloushallinnon vuosikellon tahtiin

Haasteellisia tehtäviä taloushallinnon vuosikellon tahtiin

Nimi: Tuomo Haanpää
Tehtävänimike: Taloussuunnittelija
Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri, 1995, kauppatieteiden maisteri, 1996, Tampereen yliopisto
Työnantaja: Maanmittauslaitos
 


Tuomo Haanpää on vuodesta 2006 alkaen ollut vaikuttamassa monessa Maanmittauslaitoksen taloushallinnon projektissa ja työryhmässä. Hän on muun muassa laitoksen tulosohjausta ohjaavan ja johtavan tulostiimin jäsen. Myös Johtamisen tietojärjestelmän JOHIn kehittäminen on osa Tuomon työnkuvaa.

− Työpäiväni täyttyvät monien vuosittaisten koostettavien raporttien työstämisestä ja niihin tarvittavan tiedon hankinnasta. Saan olla mukana myös tuloskortin ja tulosmatriisien vuosittaisessa valmistelussa, Tuomo kuvaa työnsä konkretiaa. Maanmittaustoimistojen arkeen Tuomo on tutustunut esimerkiksi maanmittausneuvosten maakuntamatkojen sihteerin ominaisuudessa.

Vuosikello rytmittää vuoden töitä

Taloussuunnittelijan työrupeamaa rytmittää taloushallinnon vuosikello. Vuosikellossa kulkee joka vuosi samat asiat ympäristön ja toimintatapojen muuttuessa. Työvuotta siivittävät yksiköiden tulossopimusten valmistelut, väli- ja vuosiraportit, tilinpäätökset sekä erilaisten mittareiden edelleen kehittäminen.

− Voin vilpittömästi sanoa olevani tulos- ja talousjohtamisen näköalapaikalla. Näen työssäni koko laajan kentän ja päätöksenteon, Tuomo toteaa.

Selkeää ja edistyksellisyyttä

Kysyn Tuomolta, minkälaisena työnantajana hän laitoksen näkee. "Maanmittauslaitos on edistyksellinen työnantaja. Asiat on pilkottu hyvin osiin ja organisaatio on rakennettu selkeäksi", Tuomo listaa.

Maanmittauslaitoksessa tehdään työtä prosesseissa, ja kehitetään projekteissa. Tuomo toteaa, että ilmapiirikin on hyvä ja täällä on helppo olla töissä. On yhdessä tekemisen meininki ja apua saa.


Taloussuunnittelija Tuomo Haanpää Maanmittauslaitoksesta

Tiesitkö?

Valtiolla on töissä

  • noin 850 hallintotieteiden maisteria.

Palkka määräytyy virastokohtaisesti työtehtävien vaativuuden mukaan määräytyvästä peruspalkasta sekä henkilökohtaisen työsuorituksen ja pätevyyden mukaan määräytyvästä henkilökohtaisesta palkanosasta.

« Takaisin sivulle: Tutustu työntekijöihin

Tulostettava versio

Tietoa sivustosta

Sivu päivitetty 3.6.2009 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori

Sivun ylälaitaan