Etusivu « Tutustu työntekijöihin « Mukavat työkaverit ja positiivinen ilmapiiri
| Nimi: | Jere Ranta |
|---|---|
| Tehtävänimike: | Suunnitteluinsinööri |
| Tutkinto: | Tuotantotalouden diplomi-insinööri, Tampereen teknillinen yliopisto, 2004 |
| Työnantaja: | Puolustusvoimat |
Jere Ranta työskentelee Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen Esikunnassa suunnitteluinsinöörinä. Päivittäisessä
työssä Rannan vastuulle kuuluvat muun muassa erilaiset kumppanuusasioiden hoitoon ja varikkotoiminnan tuottavuuden ja
taloudellisuuden kehittämiseen liittyvät asiat.
Sotavarusteita ja valvontaa
Työpäivät pitävät sisällään esimerkiksi kumppanuus- ja puitesopimusten tekemistä, valvontaa, kehittämistä ja koordinointia. Myös sotavarusteiden kunnossapitoon liittyvien huoltosopimusten laadintaan osallistuminen ja kunnossapito- ja tuotantotoiminnan ohjaaminen kuuluvat Rannan tehtäviin.
Koulutukseltaan Ranta on tuotantotalouden diplomi-insinööri. Kaikki koulun opit eivät nykyisessä työpaikassa päde, mutta koulutuksesta on Rannan mielestä ehdottomasti ollut hyötyä.
− Koulutus antoi hyvän pohjan työhön, vaikka nyt ympäristö onkin aivan erilainen. Työ opettaa, Ranta pohtii.
Kesätyön jälkeen diplomityö
Alun perin Ranta tuli esikuntaan kesätöihin, kun siellä oli tarjolla mielenkiintoinen, omaan koulutusalaan logistiikkaan liittyvä työ. Muutaman kesän työrupeaman jälkeen Ranta alkoi tehdä Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen Esikunnassa varastoinnin kehittämiseen liittyvää diplomityötä, ja on sen jälkeen jäänyt taloon.
Erityisesti diplomityön tekeminen oli Rannan mielestä opettavaista.
− Diplomityön ohella tein muitakin hommia. Samalla pääsin kiertämään paikkoja ja tutustumaan eri varikoihin ja laitoksiin. Oli hyvä päästä näkemään, mitä oikeasti tapahtuu, ettei pelkästään katsele asioita esikuntatasolta, Ranta miettii.
Teksti ja kuva Mirva Tuusa
Valtiolla on töissä
Palkka määräytyy virastokohtaisesti työtehtävien vaativuuden mukaan määräytyvästä peruspalkasta sekä henkilökohtaisen työsuorituksen ja pätevyyden mukaan määräytyvästä henkilökohtaisesta palkanosasta.
Sivu päivitetty 5.6.2008 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori