Etusivu « Artikkelit « Arkisto « Kohti onnistunutta harjoittelua « KTM ja TM ajan hermoilla
Päivän päätteeksi olivat siis vuorossa ministeriövierailut, jolloin jokainen tapahtumaan osallistunut harjoittelija saattoi vierailla haluamassaan ministeriössä. Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä työministeriö järjestivät yhteisen tilaisuuden KTM:n tiloissa, mikä oli perusteltua ottaen huomioon tuleva yhdistyminen.
Paikalla olleiden nuorten virkamiesten alustukset olivat mielenkiintoisia, jopa erittäin hauskojakin. Esillä olivat mm. urakehitysmahdollisuudet, ministeriöiden organisaatiot ja työntekijöiltä vaadittavat ominaisuudet. Erityisesti mainittiin, että työnteko pääsääntöisesti rajoittuu normaaliin virka-aikaan, jolloin myös vapaa-aikaa jää enemmän kuin monella yksityissektorin työntekijällä.
Omalta kannaltani tilaisuus ei ehkä tarjonnut hurjasti uutta tietoa, mikä ei kuitenkaan johtunut esitelmöijistä, vaan pikemmin oman ammattialani luonteesta. Lakimiehiä työskentelee jokaisessa ministeriössä, pääasiallisesti säädösvalmistelutehtävissä, jolloin jokainen ministeriö on myös potentiaalinen työnantaja. Toki vaadittava erikoisosaaminen vaihtelee tällöinkin jonkin verran ministeriön toimialasta riippuen.
Lopuksi voisin vierailusta todeta, että esitteitä oli tarjolla riittävästi ja kahvi oli kuumaa, joten tältäkin osin puitteet miellyttävälle vierailulle olivat kunnossa. Kiitos järjestäjille!
-Markus Saimio-
Sivu päivitetty 27.6.2007 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori