Etusivu « Artikkelit « Arkisto « Haastava Siirtohinnoitteluhanke tarvitsee tekijöitä
| Kirjoittaja | Verohallinto, Konserniverokeskus |
|---|---|
| Päivämäärä | 9.11.2011 |
Verohallinnon Konserniverokeskuksessa on parhaillaan haettavana 36 määräaikaista virkasuhdetta verotuksen
näkökulmasta hyvin mielenkiintoisessa Siirtohinnoitteluhankkeessa.
Verohallinto on asettanut Konserniverokeskukseen Siirtohinnoitteluhankkeen, joka vastaa Verohallinnon keskitettävien siirtohinnoittelutehtävien hoitamisesta. Hankkeen tavoitteena on tehostaa siirtohinnoitteluun liittyvien verotustehtävien yhtenäistä, vaikuttavaa ja tuloksellista hoitamista sekä toteuttaa suunnitelmallisesti riskienhallintaan perustuvaa siirtohinnoitteluun kohdistuvaa ennakoivaa ohjausta ja uskottavaa verovalvontaa. Kolmivuotinen siirtohinnoitteluhanke sijoitetaan Konserniverokeskukseen ja siinä tulee työskentelemään yhteensä 37 henkilöä.
Hankkeeseen haetaan sekä jo vankan kokemuksen omaavia siirtohinnoitteluasioiden asiantuntijoita että siirtohinnoitteluasioihin vasta erikoistumassa olevia yritysverotuksen tai verotarkastuksen osaajia. Hankkeessa on mahdollista päästä mukaan kehittämään erittäin vaativaa verotuksen osa-aluetta ja kehittyä siirtohinnoitteluasioiden asiantuntijana. Hankkeessa työskentely edellyttää kaikilta kiinnostusta siirtohinnoitteluasioista, ahkeruutta ja yhteistyötaitoja sekä aktiivista kehittämisotetta hankkeen tehtävien ja oman osaamisen suhteen.
Kaikkia paikkoja voi hakea 28.11.2011 klo 16.15 asti.
_________________
Lue lisää avoinna olevista paikoista:
Hankejohtaja
Siirtohinnoitteluhankkeeseen (300-537-11)
Ylitarkastaja johtamaan siirtohinnoittelun verotusryhmää (300-546-11)
3 ylitarkastajaa johtamaan siirtohinnoittelun tarkastusryhmiä (300-549-11)
3 ylitarkastajaa MAP- ja APA-tehtäviin (300-545-11)
3 ylitarkastajaa verotusryhmään (300-547-11)
6 veroasiantuntijaa verotusryhmään (300-548-11)
6 ylitarkastajaa verotarkastusryhmiin (300-550-11)
13 verotarkastajaa verotarkastusryhmiin (300-551-11)
Sivu päivitetty 16.1.2012 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori