Etusivu « Artikkelit « Arkisto « Tiehallinnon liikennekeskuksessa tähdätään liikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen
| Kirjoittaja | Taina Taskinen, tiedottaja, Tiehallinto |
|---|---|
| Päivämäärä | 23.3.2009 |
Kun Virpi Anttila kuuli liikennekeskuspäällikön paikan olevan Helsingissä auki, päätti hän hakeutua lähelle
käytännön liikennetelematiikkaa. Sitä hän oli tutkinut ja kehittänyt jo kymmenen vuoden ajan edellisessä työpaikassaan
erikoistutkijana VTT:llä. Konsulttitoimenantojen tiimoilta Tiehallinto oli hänelle entuudestaan tuttu.
– Liikennekeskuspäällikön työ on todella laaja-alaista ja monipuolista työtä, joka vaatii liikennetekniikan ja liikenteenhallinnan osaamista. Lisäksi tiimin esimiehenä saa tehtävässä kehittää ja soveltaa esimies- ja johtamistaitoja, Virpi kiittelee. Tiivis yhteystyö muiden sidosryhmien kanssa antaa myös mahdollisuuden laaja-alaiseen näkemykseen ja toimintaan liikennesektorilla.
Virpiä kiehtoo liikennesektorilla toimiminen aivan käytännön toimenpiteistä pitkälle tulevaisuuteen tähtäävään kehitystyöhön. Mielen pitävät virkeänä liikenteenhallinnan, käyttöliittymien ja uusien, tehokkaiden toimintatapojen kehittäminen.
Vaikka liikennekeskuspäällikkö työskenteleekin virka-ajan puitteissa, saattaa työaika liukua myös iltaan ja viikonloppuun, koska oma tiimi työskentelee ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Osaava päivystystiimi takaa kuitenkin päällikölle hyvän yöunen.
– Liikennekeskuksen tärkein tavoite on turvallisen ja sujuvan liikenteen takaaminen, joten liikennetekninen osaaminen on tärkeää työssäni, Virpi kertoo. – Laaja liikennetelematiikan tuntemus aina teknisestä toteutuksesta käytännön vaikutusmekanismeihin on hyödyksi, hän jatkaa. Virpillä on osaamista myös käytettävyyden ja liikennepsykologian alalla. Tiimin esimiehenä henkilöstöosaaminen on luonnollisesti keskeistä. – Tärkeintä on kuitenkin se, että on valmis ottamaan uusia haasteita ja tarttumaan reippaasti töihin, Virpi toteaa.
Virpin mielestä Tiehallinto on valtion virastona joissakin asioissa tyypillisen kankea – kuten luontaisetu-, suoriutumisarviointi- ja palkkausasioissa. Toiminnallisella tasolla asiat pyritään kuitenkin aina järjestämään.
Henkilöstön hyvinvoinnista Tiehallinnossa huolehditaan hyvin. – Hyvinvointiin panostetaan ehkä jopa muuta valtionhallintoa enemmän. Tämä näkyy virkistystoiminnassa, koulutuksessa ja henkilöjohtamisessa, Virpi täsmentää. Myös työpaikan varmuus on Virpin mielestä hyvä asia. – Jos hoitaa työnsä hyvin, ei kvartaalitalous heilauta nopeasti asioita. Työpaikkaa voi siis pitää melkoisen taattuna.
Sivu päivitetty 29.3.2010 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori