Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Ihmiset

Etusivu « Artikkelit « Arkisto « "Koskaan ei ole tuntunut kesä menevän niin nopeasti"

"Koskaan ei ole tuntunut kesä menevän niin nopeasti"

Päivämäärä 3.10.2011
 


Viime kesän korkeakouluharjoittelijat saivat Valtion työmarkkinalaitoksesta vastattavakseen kyselyn harjoittelukokemuksista valtiolla. Ilahduttavan moni eli yli 560 harjoittelijaa vastasi kyselyyn.

Saimme paljon arvokasta tietoa harjoittelun nykytilasta. Kysymyksiä oli perehdyttämisjaksosta aina ajatuksiin valmistumisen jälkeisestä urasta valtiolla. Näin suureen vastaajajoukkoon mahtuu kaikentyyppisiä kokemuksia, mutta hyvät kokemukset nousivat selkeään enemmistöön.

 

Ihanan kirjava joukko tulevia osaajia

Opiskelijoita riitti ympäri Suomen. Enemmistö tuli kuitenkin suurista opiskelijakaupungeista; Helsingistä, Tampereelta ja Turusta. Opiskelutaustat olivat hyvin vaihtelevia, yhteiskunta-, kauppa-, oikeus- ja luonnontieteiden noustessa kuitenkin vastaajajoukon yleisimmiksi opiskelualoiksi.

Suurimmalla osalla opinnot olivat jo loppusuoralla ja valmistuminen ajankohtaista 1–2 vuoden sisällä. Useimpien harjoittelu kesti kolme kuukautta ja noin vajaalla kolmanneksella harjoittelu sisältyi pakollisena osana opintoihin.

Keskimäärin valtion palveluksessa on miehiä ja naisia yhtä paljon. Vastanneista harjoittelijoista naisia oli kuitenkin lähes 70 prosenttia. Osittain naisvaltaisuus selittyy sillä, ettei valtion miesvaltaisimmilla aloilla, eli pelastus- ja turvallisuustoiminnassa, ollut juurikaan korkeakouluharjoittelijoita.

Eniten harjoittelijoita oli tänä kesänä valtiovarainministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonaloilla. Harjoittelijavirastoa ei pyydetty nimeämään.


”Hyvä työilmapiiri ja mukavat työtoverit. On mukava tulla aamuisin työpaikalle.”

Vastauksia väritti kivasti yleinen tyytyväisyys. Pääosa vastanneista (83 %) oli sitä mieltä, että heidän harjoittelupaikassaan oli hyvä ilmapiiri ja tunnelma. Yhtä moni myös ilmaisi saaneensa paljon tukea työkavereiltaan ja tunteneensa itsensä tervetulleeksi työyhteisöön.


Tunnelma ja työilmapiiri olivat hyvät harjoittelupaikallani (vastauksia 561)


Työkaverini tukivat ja auttoivat minua hyvin harjoitteluni aikana (vastauksia 560)


Enemmistön mielestä työtehtävät olivat sopivan haastavia ja myös niiden määrä oli sopiva. Painotetun keskiarvon avulla voidaan todeta, että työtehtävät olivat ennemmin hiukan liian helppoja ja että niitä oli hiukan liian vähän.

Kysymykset harjoittelun perehdyttämisestä ja harjoittelun ohjaamisesta saivat nekin aikaan hiukan enemmän hajontaa. Kuitenkin yli 55 % vastaajista katsoi, että perehdytys oli hyvä ja ohjausta oli riittävästi. Seuraavan 20 %:n mielestä niissä oli ainakin jonkin verran toivomisen varaa.

Perehdytys työtehtäviin ja -ympäristöön oli hyvin järjestetty (vastauksia 561)


Harjoittelun ohjaajalla oli aikaa harjoittelun ohjaamiseen riittävästi (vastauksia 559)


Enemmän hajontaa löytyi, kun kysyttiin työtehtävien mielekkyydestä ja tehtäväkuvan selkeydestä. Enemmistön mielestä tehtävät olivat kuitenkin mielekkäitä ja oma tehtävänkuva selkeä.


”Sai oikeasti tehdä oman alan hommia.”

Harjoittelun aikana opiskelijat pääsivät tutustumaan monipuolisesti erilaisiin tehtäviin ja usein ne liittyivät myös heidän opintoihinsa, sillä hajonnasta huolimatta enemmistön harjoittelussa tehty työ liittyi läheisesti heidän opintoihinsa.

Niissäkin tapauksissa kun harjoittelu ei ollut selkeästi omaan opiskelualaan liittyvä, katsoivat lähes kaikki oppineensa hyödyllisiä taitoja ja tietoja tulevaisuutta ajatellen. Omaa oppimistaan harjoittelun aikana harjoittelijat katsoivat edesauttaneensa olemalla aktiivisia ja oma-aloitteisia.

Koen oppineeni opintojeni/tulevan työurani kannalta hyödyllisiä taitoja ja tietoja (vastauksia 563)


 

Työtehtävien haastavuus (vastauksia 562)



”Jätti kipinän hakea valtiolle töihin tulevaisuudessa.”

Vastaajien mielipiteet valtiosta työnantajana ovat ilahduttavan positiivisia ja 89 % harjoittelijoista olisi valmiita työskentelemään valtiolla myös tulevaisuudessa. Lähes yhtä moni olisi valmis työskentelemään samassa virastossa, jossa suorittivat harjoittelunsa. Noin 75 % vastaajista kertoi positiivisen mielipiteensä valtiosta työpaikkana vahvistuneen entisestään harjoittelun aikana.


”Vastuullisia ja opintojani täysin vastaavia työtehtäviä.”

Kyselyssä oli mukana useampi avoin kenttä sanallisille kommenteille. Niitä saatiin todella paljon, mm. jutun väliotsikot syntyivät sitä kautta.

Eniten harjoittelussa miellyttivät ns. oikeat työt, usein vielä juuri omalta alalta. Harjoittelijat eivät tunteneet olevansa ”vain tiellä”, vaan pääsivät usein tekemään samoja töitä kuin muutkin työntekijät ja heillä annettiin myös paljon vastuuta työssään. Myös tehtävien monipuolisuus sai paljon kiitosta, kuten myös hyvä työilmapiiri, jossa sai ja uskalsi kysyä tarvittaessa mistä vain ja aina sai apua. Monissa virastoissa sovellettavat liukuvat työajat saivat myös kiitosta harjoittelijoilta, sillä ne helpottivat paljon vapaa-ajan ja työn yhteensovittamista. Näiden lisäksi hyvin toteutettu perehdytys sai monilta hyvää palautetta, mikä on kiva kuulla – olipa joku saanut jopa harjoittelun perehdyttämissuunnitelman kotiin postitettuna ennen harjoittelun alkua!


”Olisin toivonut parempaa perehdytystä.”

Yleisesti ottaen harjoittelut olivat hyvin onnistuneita eivätkä harjoittelijat löytäneet valitettavaa harjoittelustaan. Kaikille harjoittelu ei ollut kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan mukaan mahtui myös joitain valituksen aiheita. Harjoitteluun liittyneet ongelmat eivät kuitenkaan yleensä pilanneet harjoittelua, niiden rinnalle löytyi aina myös positiivisia asioita.

Yleisimpänä valituksen aiheena oli perehdyttäminen. Onnistuessaan perehdytys toimii siis harjoittelukokemusta huomattavasti parantavana tekijänä, mutta epäonnistuessaan se saattoi jättää huonon maun koko harjoittelun ajaksi. Perehdytyksen osalta ongelmat olivat sen vähyys tai siinä esiintyneet laadulliset puutteet tai jopa sen jääminen kokonaan pois. Syinä mainittiin mm. suunnittelun puute, lomat sekä esimiehen ja työtovereiden työkiireet.

Palautteen puute oli toinen kommentteja laajemmalla rintamalla aiheuttanut epäkohta. Myös harjoittelijoiden palkkaus tuotti kommentteja. Harjoittelukorvauksen pienuus aiheutti ongelmia esim. asumiskulujen kanssa ulkomailla tai Helsingin keskustassa. Muut esiin nousseet ongelmat olivat harvinaisempia, jopa yksittäistapauksia, esim. laitteisto- ja käyttäjätunnusongelmia, henkilökemioiden toimimattomuutta tai työtehtävien vähyyttä ja helppoutta.


Paras muisto: ”Päivä, jolloin tajusin, että minähän osaan!”

Kulunut kesä on antanut harjoittelijoille oivallisen tilaisuuden päästä tutustumaan työskentelyyn valtiolla. Työnantajien iloksi tyytyväisyys oli suurta ja harjoittelijat tunsivat päässeensä tekemään kiinnostavia ja motivoivia töitä. Tyytyväisyyden taustalla oli monta muutakin asiaa ja ne syntyivät itse harjoittelijan, esimiehen ja usean työtoverin yhteistyön tuloksena. Iloitaan kaikki upeista tuloksista ja luodaan jatkossakin yhdessä hyviä harjoitteluja!

 


Valtionhallinto tarjoaa tänäkin vuonna paljon harjoittelupaikkoja

Lisätietoa kyselystä


 

Tervetuloa valtionhallintoon! -päivä

  • Pidettiin Helsingissä 9.6.
  • Vastaajat pitivät ajatusta yhteisestä perehdytyspäivästä hyvänä
  • Sisällön suhteen mielipiteet vaihtelivat välillä laidasta laitaan, esim. ”suunniteltu vain juristeille” vs. ”miksei ollut mitään oikkareille”
  • Ministeriövierailut saivat erityistä kiitosta

Valtiolle.fi: Tervetuloa valtionhallintoon! -päivä kannusti harjoittelijoita aktiivisuuteen

 

Harjoittelijaksi tänä vuonna?

Valtion eri työnantajat tarjoavat tänäkin vuonna suuren määrän harjoittelupaikkoja eri alojen opiskelijoille. Niiden täytössä ei yleensä käytetä Heli-järjestelmää. Kysythän neuvoa oman koulusi ura- ja rekrytointipalveluista tai tiedekuntasi harjoitteluvastaavalta.

Seuraa myös sivustoja:

Jotkut valtion organsaatiot saattavat myös tarjota projekti- tai kesätyöpaikkoja. Niistä useat täytetään Heli-järjestelmän avulla.

« Takaisin sivulle: Arkisto

Tulostettava versio

Tietoa sivustosta

Sivu päivitetty 15.1.2012 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori

Sivun ylälaitaan