Etusivu « Rekrytointi valtiolle « Keitä kaikkia etsitään
Lupaavan alun virkamiesuralle antaa halu vaikuttaa asioihin ja kehittyä työssään. Tarpeen on myös kyky sitoutua työhönsä.
Valtion tehtävät ovat monipuolisia, ja niihin voi hakeutua monenlaisella koulutustaustalla. Valtion tehtäviin ei siis ole nimenomaista sisääntulokoulutusta, vaan yleinen koulutusjärjestelmä kouluttaa myös pääosan julkisen sektorin uusista työntekijöistä.
Asiantuntijatehtäviin, joita suurin osa valtion tehtävistä on, vaaditaan kuitenkin usein ylempi korkeakoulututkinto. On myös tehtäviä, joihin valittavalta vaaditaan jokin määrätty tutkinto, esim. oikeustieteen kandidaatin tutkinto tai tutkijakoulutus. Myös hyvä kielitaito on vaatimuksena hyvin monissa asiantuntijatehtävissä.
Arvostamme oman alan ammattiosaamisen lisäksi hyviä vuorovaikutustaitoja, asiakassuuntautunutta työotetta sekä yhteistyökykyä. Molempien kotimaisten kielten kirjallinen ja suullinen taito kuuluvat nekin virkamiehen taitoihin.
Kutakin paikkaa koskevat vaatimukset (ns. kelpoisuusvaatimukset eli ehdottomat vaatimukset, jotka valittavan tulee täyttää) kerrotaan hakuilmoituksessa. Siinä kerrotaan myös kyseistä paikkaa koskevat hakijoille esitettävät odotukset ja toiveet.
Sivu päivitetty 28.7.2011 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori