Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Ihmiset

Etusivu « Artikkelit « Arkisto « Monipuolinen harjoittelu valtionhallinnossa

Monipuolinen harjoittelu valtionhallinnossa

Kirjoittaja Paula Vainionpää ja Tuula Åhman
Päivämäärä 9.11.2009
 


Työskentelimme tammikuusta elokuuhun valtiovarainministeriön henkilöstöosastolla, toinen meistä Johto ja esikunta -yksikössä osastopäällikön sihteerin avustajana ja sijaisena ja toinen tutkimusyksikössä sihteerinä. Harjoittelujakso kuuluu koulutusohjelmaamme HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa, jossa opiskelemme johdon assistenttityötä ja kieliä.

Kun monet opiskelukaverit hakivat harjoittelupaikkoja yksityiseltä puolelta, meitä kiinnosti harjoittelu nimenomaan ministeriössä. Kummallakaan meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta valtiolla työskentelystä ja siksi valtiovarainministeriö osoittautui hyväksi valinnaksi.

Harjoitteluaikana pääsimme tutustumaan läheltä ministeriön toimintaan ja saimme paljon sellaista tietoa, mitä koulun penkillä ei opi. Oli myös mukava kuulla töiden jatkuvan kesän yli mikä ei yksityisellä puolella olisi välttämättä ollut mahdollista.

Valtiovarainministeriöstä jäi päällimmäisenä mieleen myönteinen työilmapiiri ja mukavat työkaverit. Harjoittelijoita kannustettiin pyytämään apua tarvittaessa eikä ongelmia tarvinnut lähteä ratkomaan yksin.

Työharjoittelu valotti sihteerin työn roolia työyhteisössä. Ministeriöissä näyttäisi olevan mitä moninaisimpia tehtäviä sihteereille. Harjoittelu auttoi tunnistamaan omat vahvuudet sihteerin työssä sekä ne osa-alueet, joita voisi kehittää. Oli myös hyvä päästä kokeilemaan koulussa opittuja taitoja oikeassa elämässä. Matkan varrella hihaan tarttui myös paljon uutta tietoa.

Harjoittelun alussa emme tienneet paljoakaan valtionhallinnosta, mutta nyt voisimme hyvinkin kuvitella työskentelevämme valtiolla tulevaisuudessa.


Valtiovarainministeriö

Lisätietoa

Valtiovarainministeriö 200 vuotta

« Takaisin sivulle: Arkisto

Tulostettava versio

Tietoa sivustosta

Sivu päivitetty 4.12.2009 © Valtiovarainministeriö, Valtiokonttori

Sivun ylälaitaan