Korkeakouluharjoittelijat tutustuivat valtion työnantajiin 13.6.2019

Julkaistu 14.6.2019 klo 12.45


Tervetuloa valtionhallintoon –päivä kokosi valtionhallinnon korkeakouluharjoittelijat yhteen verkostoitumaan ja oppimaan uramahdollisuuksista valtiolla.

Helsingin yliopiston Porthaniassa järjestettyyn tapahtumaan osallistui paikan päällä jopa 450 harjoittelijaa ja useita kymmeniä etäyhteydellä. Aamupäivän aikana korkeakouluharjoittelijat pääsivät kiertämään paikalle tulleiden ministeriöiden ja virastojen pisteillä. Luento-osuudella valtiovarainministeriön finanssineuvos Mari Näätsaari ja Markus Siltanen sekä budjettipäällikkö Sami Yläoutinen kertoivat valtiosta työnantajana ja valottivat omaa urapolkuaan. Iltapäivällä osallistujat jakautuivat vierailemaan ministeriöihin.

Poliisihallituksessa työskentelevä Katariina Jokinen (kuvassa oikealla) ja valtiovarainministeriössä työskentelevä Katri Tikkakoski odottavat korkeakouluharjoittelulta erityisesti oman alan työkokemusta ja mahdollisuuksia verkostoitua. Jokisen aikaisempi kokemus ja kiinnostus kokonaisturvallisuuteen innosti hänet hakemaan Poliisihallitukseen harjoitteluun. Oikeustiedettä opiskelevaa Tikkakoskea puolestaan kiinnosti mahdollisuus päästä tutustumaan lainsäädäntötyöhön.

”Erityisesti minua kiinnostavat virkamies- ja hallinto-oikeus, joista pääsenkin varmasti kesän aikana oppimaan paljon uutta”, Tikkakoski pohtii.

Osallistujat jakoivat kokemuksiaan päivän aikana sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #töissävaltiolla ja #valtiollefi. Alla muutamia päivityksiä päivän tunnelmista.

(Klikkaa tästä suurempaan kuvaan.)

Korkkaripäivä2019 twitterkooste

Juttu: korkeakouluharjoittelija Helmi Rantala, VM

Lue lisää:

Päivän ohjelma ja 

Tilaisuuden striimauksen tallenne Youtubessa