Jesperi Rantanen

Tutkija

Autojen navigaattorit, puhelimen karttasovellukset ja erilaiset reittioppaat ovat tuoneet satelliittipaikannuksen helpottamaan arkeamme. Jesperi on keskittynyt tutkimaan paikannusta etenkin tilanteissa, joissa satelliittipaikannus ei toimi ollenkaan, kuten esimerkiksi sisätiloissa.

− Sisätilapaikannukseen on kehitetty useita menetelmiä, mutta mitään kaiken kattavaa systeemiä, kuten ulkosalla satelliittipaikannus, ei ole vielä löydetty. Paljon käytetään esimerkiksi lähiverkkoon tai bluetoothiin perustuvia paikannuslaitteita.

Työt Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksessa Jesperi aloitti vuonna 2016 valmistuttuaan vuotta aiemmin diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta geomatiikan (nykyisin geoinformatiikka) oppiaineesta. Alalle Jesperi päätyi, kun lukion jälkeen nuorta miestä kiinnosti etenkin maantieto mutta toisaalta myös insinööritieteet.

Työpäiviään Jesperi kuvailee vaihteleviksi. Tyypillisesti siihen kuuluu testauksista saadun mittausdatan analysointia, aiempiin tutkimuksiin tutustumista ja erilaisten julkaisujen kirjoittamista.

Eniten Jesperiä motivoi työssään se, että saa tehdä tärkeää työtä. Toimivista sisätilanavigoinnin menetelmistä voisi olla iso apu esimerkiksi pelastustoimelle, joka usein joutuu liikkumaan haastavissa olosuhteissa ja ennestään tuntemattomissa tiloissa.