Satu-Maaria Natunen

Hallitussihteeri

Kiinnostava työpaikka, jossa on hyvä työilmapiiri. Näin Satu-Maaria Natunen, hallitussihteeri, kuvailee työpaikkaansa.

– Täällä työskentelee paljon erityyppisiä ihmisiä. Pidän myös paljon työtehtävistäni, jotka ovat vaihtelevia.

Natusen työnkuvaan kuuluu oikeuslaitoksen virkoihin, virkaehtosopimuksiin ja palkkaukseen liittyviä asioita. Lisäksi hän osallistuu muun muassa todistajankorvauksiin liittyvään säädösvalmisteluun.

– Työssäni pitää pystyä hallitsemaan monta asiaa yhtä aikaa, tähän liittyy koko ajan tietty hektisyys. Yhteen asiaan ei yleensä voi keskittyä monta päivää peräkkäin, joten työ vaatii myös organisointikykyä.

Natunen on aiemmin työskennellyt toimittajana ennen oikeustieteellisiä opintoja. Oikeustieteen maisterin tutkinnon jälkeen ja ennen oikeusministeriöön siirtymistä hän työskenteli muun muassa lakimiehenä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirassa sekä auskultoi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

– Sekä toimittaja että juristi olivat unelma-ammattejani, mutta työskenneltyäni toimittajana joitakin vuosia huomasin, että haluaisin keskittyä tietämään enemmän minua kiinnostavista asioista. Nykyinen työni sisältääkin juuri niitä asioita, joista olin oikeustieteellisten opintojeni aikana haaveillut.