Korkein hallinto-oikeus

Suomen perustuslain mukaan korkein hallinto-oikeus on ylin hallintotuomioistuin ja käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Korkein hallinto-oikeus valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Se antaa myös lausuntoja ja voi tehdä esityksiä lainsäädäntöasioissa.

Korkeimman hallinto-oikeuden toimiala on erittäin laaja. Korkein hallinto-oikeus käsittelee muun ohella kaavoitusta ja rakentamista, ympäristöä, verotusta, taloudellista toimintaa (esimerkiksi kilpailu ja julkiset hankinnat), sosiaali- ja terveydenhuoltoa, immateriaalioikeuksia ja kunnallishallintoa koskevia asioita sekä ulkomaalaisasioita.

Korkein hallinto-oikeus antaa oikeussuojaa sen käsiteltäväksi saatetuissa asioissa, ja sen ennakkopäätökset ohjaavat hallinto- ja oikeuskäytäntöä. Oikeusjärjestelmän perusteisiin kuuluu hallinnon lainalaisuus ja jokaisen oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen käsiteltäväksi. Yleinen muutoksenhakuoikeus ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet on turvattu lailla.

Korkein hallinto-oikeus ratkaisee vuosittain noin 4 000 – 6 000 asiaa. Korkein hallinto-oikeus julkaisee kotisivuillaan ennakkopäätöksiä ja muita ratkaisuja, joilla on merkitystä lain soveltamiselle muissa samanlaisissa tapauksissa tai muuten yleistä merkitystä tai mielenkiintoa.

Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelemissä asioissa tulee usein sovellettavaksi Euroopan unionin lainsäädäntö sekä ihmisoikeuksia koskevat kansainväliset määräykset. Korkein hallinto-oikeus on jäsen EU-maiden ylimpien hallintotuomioistuinten yhdistyksessä ja maailmanlaajuisessa ylimpien hallintotuomioistuinten järjestössä. Korkein hallinto-oikeus on lisäksi tiiviisti mukana pohjoismaisessa tuomioistuinten yhteistyössä sekä osallistuu valtiosääntötuomioistuinten yhteistyöhön muun ohella Venetsian komissiossa.

Tyypillisiä toimenkuvia

Korkeimman hallinto-oikeuden vakinainen henkilöstömäärä on noin 100. Lisäksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa voi olla määräaikaisia työntekijöitä.

Korkeinta hallinto-oikeutta johtaa presidentti. Korkeimman hallinto-oikeuden tuomareina toimivat presidentti ja oikeusneuvokset. Vakinaisia oikeusneuvoksia korkeimmassa hallinto-oikeudessa on noin 20, joiden lisäksi voi olla määräaikaisia oikeusneuvoksia.

Kansliapäällikkö johtaa korkeimman hallinto-oikeuden kansliaa. Hän huolehtii presidentin lähimpänä apuna siitä, että korkeimman hallinto-oikeuden toiminta sujuu asianmukaisesti.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on noin 40-50 juristia esittelijänä (esittelijäneuvokset ja oikeussihteerit). Esittelijä selvittää ennen istuntoa käsiteltävän asian tosiseikat ja oikeudelliset kysymykset, tekee päätösehdotuksen ja osallistuu istunnossa käytävään keskusteluun.

Kansliahenkilöstöä korkeimmassa hallinto-oikeudessa on noin 40-50. Kansliahenkilöstöstä suurin osa toimii lainkäytön avustavissa tehtävissä notaareina, jaostosihteereinä ja kirjaamossa.

Kansliatoimintoja ovat lisäksi muun ohella henkilöstö- ja taloushallinnon, viestinnän, tietopalvelun sekä virastopalvelujen tehtävät. Apulaiskansliapäällikkö toimii kansliahenkilöstön lähimpänä esimiehenä, viestintäpäällikkö vastaa viestinnän kokonaisuudesta ja tietopalvelupäällikkö tietopalvelun toiminnoista.

Työskenteleminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa on itsenäistä ja vastuullista. Korkeimman hallinto-oikeuden työntekijöiltä edellytetään erityistä luotettavuutta, vastuullisuutta ja osaamista.

Henkilöstön koulutustaustoista

Korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten, kansliapäällikön ja esittelijöiden kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto.

Apulaiskansliapäällikön, viestintäpäällikön ja tietohallintopäällikön virkaan edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä kirjaajan, notaarin, informaatikon ja arkistonotaarin virkaan korkeakoulututkintoa. Muilta virkamiehiltä edellytetään tehtävään soveltuvaa koulutusta.

Julkaistu 28.11.2014 klo 12.29, päivitetty 30.6.2021 klo 8.48

Korkeimman hallinto-oikeuden toimipiste. 

Korkeimman hallinto-oikeuden logo.

Hyvä tietää meistä

Korkein hallinto-oikeus perustettiin vuonna 1918.

Korkeimman hallinto-oikeuden ja yleisesti hallintotuomioistuinten yhteiskunnallinen tehtävä ulottuu kaikille yhteiskuntaelämän aloille.

Yhteystiedot

Käyntiosoite:
Paasivuorenkatu 3,
00530 Helsinki
Vaihde: 029 56 40200

Korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivut