Pasi Nyyssönen

Suunnittelija

Pasi Nyyssönen työskentelee suunnittelijana audiovisuaalisen kulttuurin edistämisen yksikössä. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti. ”Pääaineenani Oulun yliopistossa oli aate- ja oppihistoria, jossa erikoistuin elokuvaan. Toimin Oulussa myös elokuvatutkimuksen lehtorina. Suoritin siviilipalveluksen silloisessa Suomen elokuva-arkistossa, joten talo on tuttu jo niiltä ajoilta. Olen myös työskennellyt elokuvafestivaaleilla niin elokuvavalitsijana kuin elokuvatekniikan parissa koneenkäyttäjänä. Eli minulla on tuntemusta sekä käytännön esitystekniikasta että tutkimuspuolelta, minkä lisäksi olen katsonut elokuvia niin paljon kuin olen vain ehtinyt! Työhöni kuuluu ohjelmistosuunnittelu. Yritämme luoda hyviä, kiinnostavia ja mielellään myös suosittuja elokuvasarjoja sekä Helsinkiin että maakuntiin.

Festivaalijärjestäjäkokemuksesta on ollut työssäni hyötyä: tekniikan osaltakin. Auttaa käytännön kuvioissa, kun tietää esim. mitä ovat kuvakoot, mitä on filmi tai mikä on dcp. Elokuvahistorian ja elokuvan tuntemus ylipäätään on olennaista, ja näppituntuma siihen, mikä elokuva menee meidän yleisöön. Luennoitsijakokemuksesta on myös ollut hyötyä erilaisissa tilaisuuksissa. Työni sisältö on minulle mielekästä: tunnen tekeväni työtä tärkeiden asioiden parissa. Pääsen myös katsomaan elokuvia – liian vähän, mutta jonkun verran kuitenkin! On kivaa huomata, kun elokuvat ja yleisö löytävät toisensa. Se on palkitsevaa, kun tuntee tekevänsä jotain, mistä joku muukin on kiinnostunut.”