Tomi Rasimus

Tomi Rasimus on Kansallisarkiston tietopyyntöpalvelujen johtaja. ”Parasta työssäni ovat haasteelliset tehtävät ja se, kun niihin onnistutaan löytämään toimivia ratkaisuja”, Rasimus kuvailee. Rasimusta motivoi sekä ihmisten että asioiden johtaminen mutta myös työhön liittyvät asiantuntijatehtävät. Rasimus kertoo työpäiviensä olevan hyvin vaihtelevia.

”Tietopyyntöpalvelun tarkoituksena on vastata asiakkaiden tietopyyntöihin, jotka kohdistuvat Kansallisarkistossa säilytettäviin asiakirjoihin tai niissä oleviin tietoihin. Tietopyyntöjä tehdään yli 25 000 kappaletta vuodessa, ja määrä on koko ajan kasvussa”, Rasimus kertoo. ”Sota-ajan armeijapalveluksesta laadittu kantakortti on ollut muutaman vuoden ajan kaikkein yleisin tietopyynnön kohde.” Nopeasti moninkertaistuneet kantakorttitilaukset ovat viime aikoina aiheuttaneet haasteita Kansallisarkiston tietopyyntöpalveluille.

Rasimus on työskennellyt Kansallisarkiston palveluksessa 20 vuotta. Ennen nykyisiä tehtäviään Rasimus on työskennellyt arkistomestarina, tutkijana, ylitarkastajana ja kehittämispäällikkönä. Rasimus on aikoinaan valmistunut silloisesta Joensuun yliopistosta, joka on nykyään osa Itä-Suomen yliopistoa, pääaineenaan Suomen historia.

Viime vuosina Rasimus on myös opiskellut töidensä ohessa. ”Vuonna 2011 aloitin oikeustieteen opinnot Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa, ja hieman myöhemmin pääsin tutkinto-opiskelijaksi”, Rasimus valottaa. ”Nyt olen enää gradua vaille valmis hallintotieteiden maisteri.”

Rasimus kehuukin Kansallisarkistoa joustavuudesta: työnantaja on ollut kannustava lisäkouluttautumisen suhteen. ”Pidän työssäni myös lainopillisista haasteista, ja kouluttautuminen on tukenut näiden haasteiden ratkaisemista”, Rasimus pohtii.

Rasimuksen mielestä on hienoa, että työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen on ollut Kansallisarkistossa helppoa. ”Lisäksi pidän esimerkiksi siitä, kuinka myönteisesti Kansallisarkisto suhtautuu etätyöskentelyyn”, Rasimus päättää.