Saavutettavuuskirjasto Celia

Saavutettavuuskirjasto Celia on valtion erikoiskirjasto, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Celia tuottaa ja välittää ääni- ja pistekirjoja sekä muita erikoisvalmisteisia kirjoja ja oppimateriaaleja. Asiakkaaksi voivat liittyä kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on vaikeaa lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi.

Celia tekee laajaa yhteistyötä kirjastojen, koulujen ja kustantajien kanssa ja tarjoaa kirjastopalvelujen lisäksi neuvontaa saavutettavaan julkaisemiseen.

Celiassa työskentelee 45 henkilöä. Celialaisten tehtävänkuvat ja koulutustaustat ovat monipuolisia. Iso osa työskentelee kirjastoalan ja saavutettavuuden asiantuntijatehtävissä, mutta joukkoon mahtuu myös esimerkiksi pedagogiikan ammattilaisia ja it-osaajia.

Toimintaamme ohjaavat arvot ovat yhdenvertaisuus, asiakaslähtöisyys, yhteistyö ja kehittäminen.

Celialaisille tärkeää on merkityksellinen työ lukemisen edistämiseksi. Kiinnostavan työn lisäksi tarjoamme työntekijöille hyvät mahdollisuudet oman työn ja osaamisen kehittämiseen.

Celian työntekijöitä toimistossa.

Ladataan...
Julkaistu 12.3.2015 klo 10.02, päivitetty 2.3.2023 klo 12.05

Celian logo.

Yhteystiedot

Sähköposti: palvelut@celia.fi
Käyntiosoite: Marjaniementie 74 (Iiris-talo), 2. krs, Helsinki, Itäkeskus

Celian verkkosivut

Sosiaalinen media: 

Twitter

Facebook

Instagram

YouTube