Ylioppilastutkintolautakunta (YTL)
Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimiva viranomainen, joka vastaa ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää Ylioppilastutkintolautakunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Tutkinnon toimeenpanon organisointia ja teknistä toteutusta sekä hallintoa ja yhteydenpitoa lukioihin hoitaa lautakunnan kanslia. Kanslia on Opetushallituksen erillisyksikkö ja siellä työskentelee noin 25 virkamiestä.
Työ Ylioppilastutkintolautakunnassa
Ylioppilastutkintoa kehitetään jatkuvasti rinnakkain lukion opetussuunnitelmien kanssa. Tutkinnon kehittäminen, toimenpano ja arvostelutyö edellyttävät tarkkuutta, vaativan aikataulun noudattamista ja jatkuvaa kouluttautumista. Lautakunnan jäsenet ja virkamiehet antavat myös itse ylioppilastutkintoon liittyvää koulutusta.
Tutkinto herättää mielenkiintoa läpi vuoden. Viestimme aktiivisesti verkkosivujemme, median ja sosiaalisen median kautta ja tuotamme tilastotietoa ylioppilastutkinnosta esimerkiksi tutkijoiden käyttöön. Sidosryhmiämme ovat esimerkiksi lukiot, koulutuksen järjestäjät, tutkijat ja järjestöt.
Tunnetko koulutusalan omaksesi ja haluat tehdä työtä yhteiskunnallisesti merkittävän tutkinnon kehittämisen tai sen hallinnon parissa? Seuraa avoimia työpaikkojamme tällä sivulla, osoitteessa ylioppilastutkinto.fi tai sosiaalisen media kanavissamme!
Julkaistu 14.10.2014 klo 12.46, päivitetty 13.4.2022 klo 10.59