Markus Teir

Henkilöstösuunnittelija

Ulkoasiainsihteeri Markus Teir työskentelee ulkoministeriön hallintopalvelujen henkilöstösuunnittelussa, jossa hänen tehtävänään on huolehtia diplomaattiuralla olevien sijoittumisesta eri tehtäviin ministeriössä ja edustustoissa sekä rekrytoinnista kansainvälisten asioiden valmennuskurssille (Kavaku).

"Työni on vaihtelevaa, sillä uradiplomaattina tehtäviä vaihdetaan säännöllisesti 2–5 vuoden välein. Aloitin nykyisessä tehtävässäni elokuussa, ennen sitä olin kolme vuotta Dublinissa edustuston kakkosmiehenä, mitä edelsi neljän vuoden pesti Ankarassa kaupallis-taloudellisista asioista vastaavana virkamiehenä. Nyt olen siis monen vuoden jälkeen taas paikan päällä ulkoministeriössä Helsingissä.

Opiskelin maantiedettä Helsingin yliopistossa, ja valmistuin filosofian maisteriksi. Lisäksi opiskelin vuoden Ranskassa Erasmus-vaihdossa. Ennen siirtymistäni ministeriöön olin erilaisissa harjoitteluissa muun muassa Afrikassa sekä Migrissä eli silloisessa ulkomaalaisvirastossa.

Alkuvuodesta 2005 tulin ulkoministeriöön projektiavustajaksi Afrikan- ja Lähi-idän osastolle, ja seuraavana vuonna hain ja pääsin Kavakulle sopivasti juuri ennen Suomen EU-puheenjohtajakautta 2006.

Diplomaattiuralle hakevan tulee olla utelias ja kiinnostunut kaikenlaisista asioista, jotka liittyvät Suomeen ja ympäröivään maailmaan. Hakijan on hyvä olla kiinnostunut sekä asioista että ihmisistä. Lisäksi tarvitaan vuorovaikutustaitoja, esiintymistaitoja sekä laaja-alaista asiantuntemusta Suomen asioista niin talouden, politiikan, yhteiskunnan kuin kulttuurinkin saralla. Lisäksi kansainvälisen politiikan ymmärrys sekä hyvä sopeutumiskyky helpottaa asettautumista uusiin tehtäviin vieraissa maissa.

Parasta ulkoministeriössä on mielestäni tehtäväkierron mahdollistama jatkuva tehtävien vaihtaminen ja se, että työkenttänä on koko maailma. Koskaan ei tiedä, missä on seuraavaksi. Viiden vuoden kuluttua saatan olla missä päin maailmaa tahansa. Suomellahan on yli 90 edustustoa, joten on mahdollista, että hoidan kehitysyhteistyöhön liittyviä tehtäviä Mosambikissa, kauppapolitiikkaa Aasiassa tai puolustuspolitiikkaa Brysselissä. Tai ehkä olen mielenkiintoisissa tehtävissä täällä ministeriön päässä, tai sitten jossain ulkoasiainhallinnon toimintaa lähellä olevissa tehtävissä esimerkiksi EU:n ulkosuhdehallinnossa.