Aluehallintovirastot

Maamme kuudessa aluehallintovirastossa (AVI) usean alan asiantuntijat tekevät työtä ihmisten ja alueiden parhaaksi. Avin tehtäviin lupa- ja valvontaviranomaisena kuuluvat:

Peruspalvelujen saatavuuden ja laadun turvaaminen

Valvomme, että palveluja toteutetaan kunnissa lakien mukaisesti. Valvontamme koskee opetusta, nuoriso-, liikunta- ja kirjastopalveluja sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon palveluja. Tehtäviimme kuuluu myös sosiaali- ja terveydenhuollon yksityisten toimijoiden lupien myöntäminen ja valvonta sekä saavutettavuuden valvonta.

Perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutuminen

Edistämme kansalaisten oikeusturvan toteutumista ohjaamalla palveluntuottajia ja tekemällä aktiivista yhteistyötä palveluntuottajien kanssa. Käsittelemme myös kanteluja ja oikaisu- ja valitusasioita.

Asuin- työ- ja elinympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden parantaminen

Edistämme monin eri tavoin asuin-, työ- ja elinympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta. Osallistumme ympäristöterveyshaittojen arviointiin ja ennaltaehkäisyyn, valvomme työsuojelulainsäädännön noudattamista sekä myönnämme ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia.
 

Juristeja, lääkäreitä, insinöörejä, yhteiskuntatieteilijöitä

Meitä avilaisia on noin 1200 ympäri maan. Meillä on useimmiten korkeakoulututkinto esimerkiksi hallinto-, oikeus-, lääke- tai yhteiskuntatieteen alalta. Joukossamme on myös opetuksen, terveydenhuollon ja kaupallisen alan asiantuntijoita.

Tehtävänimikkeitämme ovat esimerkiksi suunnittelija, aluehallintoylilääkäri, työsuojeluinsinööri, ympäristöneuvos ja lakimies. Ylitarkastaja- ja tarkastajanimikkeellä avissa työskennellään useilla vastuualueilla. Voit olla esimerkiksi sosiaalihuollon, opetustoimen, terveydenhuollon, pelastuksen tai työsuojelun ylitarkastaja.

Työskentele monipaikkaisesti ja joustavasti

Voit tehdä töitä monella paikkakunnalla

Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa, joilla on yhteensä 13 toimipistettä. On siis työskentelypisteitä mistä valita.

Työ ja perhe kohtaavat

Työn tekimisen tavat ja muodot uudistuvat ja me sen mukana. Meitä kannustetaan kehittämään ja kehittymään. Työskentelemme mukavissa monitiloissa ja usein etänäkin, mikä helpottaa yksityiselämän ja työn yhteensovittamista.

Olet osa laaja-alaista toimintaa

Hoidamme kahdeksan ministeriön alaisuuteen kuuluvia tehtäviä ja teemme paljon yhteistyötä eri vastuualueiden kesken. Meillä pääset kasvattamaan ammattitaitoasi – myös yhdessä työkavereiden kanssa. Sinua ei jätetä yksin.

Pääset vaikuttamaan verkostoissa

Teemme työtä ihmisten ja alueiden parhaaksi yhteistyöverkostoissa ja sidosryhmien kanssa. Pääset siis näköalapaikalle seuraamaan ja olemaan osa yhteiskunnallista kehitystä.
 

Lue lisää aluehallintovirastojen monipuolisesta toiminnasta ja tehtävistä – katso avi.fi

Julkaistu 8.10.2014 klo 9.34, päivitetty 2.3.2020 klo 11.47

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

 
Hyvä tietää meistä

Aluehallintovirastot ovat monialaisia ja tarvitsevat eri koulutustaustaisia asiantuntijoita.

Yhteystiedot

Aluehallintovirastoilla on
13 toimipistettä (avi.fi)

www.avi.fi