Tulli

Suomen tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, kantaa tehokkaasti tavaraverot, tarjoaa palveluita asiakaslähtöisesti sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tullissa työskentelee noin 1 900 tullialan ammattilaista eri puolilla Suomea.  

Tutustu Tulliin työnantajana Tullin verkkosivuilla.

Teemme tulliselvitystä, tullivalvontaa ja verotusta sekä kehitämme lainsäädäntöä Suomessa ja EU:ssa. Tuotamme myös tietojärjestelmiä sähköistyvän ulkomaankaupan sujuvoittamiseksi. Tullialan tehtävät vaihtelevat perustehtävistä vaativiin asiantuntijatehtäviin: voit työskennellä mm. rikostorjunnan, yritystarkastuksen, IT-puolen tai Tullilaboratorion tehtävissä.

Tullin avoimet tehtävät julkaistaan valtionhallinnon yhteisellä Valtiolle.fi-sivustolla. Työpaikkailmoitukset ja linkit Valtiolle.fi-sivuston ilmoituksiin löytyvät myös Tullin verkkosivuilta kohdasta Avoimet työpaikat.

Tullissa on mahdollista kouluttautua

Koska tullialan tehtävät vaihtelevat perustehtävistä vaativiin asiantuntijatehtäviin, odotamme työnhakijoilta haettavaan tehtävään soveltuvaa koulutusta. Kaikki Tulliin valitut henkilöt ohjataan koulutukseen työskentelyn alettua.

Jokainen tullilainen suorittaa Tullin ammatillisen peruskoulutuksen, jonka pituus määräytyy työtehtävän mukaan. Peruskoulutuksen jälkeen tullilaiset täydentävät ja syventävät osaamistaan työtehtäviä tukevilla, lyhytkestoisemmilla koulutuksilla.

Työhyvinvointi on meille tärkeää

Tullin arvot osaaminen, luottamus, palvelu ja arvostaminen ohjaavat Tullin työtä kaikilla organisaatiotasoilla. Meille on tärkeää edistää ja ylläpitää henkilöstön työhyvinvointia ja työturvallisuutta johtamisen, esimieskoulutuksen ja työyhteisövalmennusten kautta. Mittaamme työhyvinvointia säännöllisesti ja muutamme tulokset käytännön toimenpiteiksi, joilla parannamme työhyvinvointia yhdessä henkilöstön kanssa.

Tulli hankkii palveluina henkilöstön työhyvinvointia edesauttavia tekijöitä, kuten liikuntaharrastuksia, virkistystä ja vapaa-ajan toimintaa Tullin Urheilukerho ry:n, sen alaisten jäsenyhdistysten sekä Tullin Lomatukisäätiön toiminnan kautta. Tulli tarjoaa henkilöstölleen myös 50 euron vuosittaisen liikunta- ja kulttuuriedun.

Suomen tulli on mukana Tulli 2020 -ohjelmassa. Ohjelman työvierailuihin voivat osallistua kaikki tullihallintojen virkamiehet riippumatta asemastaan ja toimenkuvastaan. Työvierailut tehdään kohdennettuina vierailuina, joiden kesto vaihtelee tyypillisesti päivästä viiteen päivään.

Töissä Tullissa

Tullin henkilöstöstä noin puolet on naisia ja puolet miehiä. Myös esimiestehtävät ovat jakaantuneet tasaisesti naisten ja miesten kesken.

Tullin henkilöstöstä yli puolet työskentelee operatiivisissa tehtävissä, jotka liittyvät tulliselvitykseen, tullivalvontaan ja rikostorjuntaan. Useimmat heistä työskentelevät vuorotyössä tulleissa eri puolilla Suomea. Asiantuntijatehtävissä on käytössä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista helpottava liukuva työaika sekä suurimmassa osassa tehtäviä myös mahdollisuus tehdä etätyötä.

Tutustu uratarinoihin Tullin verkkosivuilla.

Katso video Merkityksellistä työtä Tullissa:

Käy myös katsomassa esittelyvideomme miten Tulli turvaa ja palvelee .

Ladataan...
Julkaistu 12.12.2014 klo 13.12, päivitetty 26.3.2021 klo 14.43

Tullin työntekijä.

Hyvä tietää meistä

Tullin työtehtävät vaihtelevat perinteisistä satamissa ja lentokentillä suoritettavista valvontatehtävistä ulkomaankauppa- ja verotustehtäviin, rikostorjuntaan, laboratoriotehtäviin, tietotekniikkaan, materiaalihallintoon, viestintään sekä koulutukseen.


Yhteystiedot

Tulli
Opastinsilta 12, 00520 Helsinki
Vaihde 0295 5200

Tullin verkkosivut

Sosiaalinen media

Facebook

Twitter

LinkedIn

Instagram Tulli Suomessa

Youtube

Tullikoirat Facebookissa

Tullimuseo Instagramissa