Valtiovarainministeriö

Visiomme on ”VM turvaa tulevaa”. Me luomme valinnan mahdollisuuksia tuleville sukupolville vahvistamalla kestävää kasvua, pitämällä huolta julkisesta taloudesta ja vaalimalla hyvää hallintoa.

Teemme vuosittain valtion talousarvion, valmistelemme hallituksen talous- ja finanssipolitiikkaa ja toimimme veropolitiikan asiantuntijana. Vastaamme myös rahoitusmarkkinapolitiikan valmistelusta sekä kuntahallinnon lainsäädännön ja kuntatalouden kehittämisestä.

Valmistelemme periaatteet julkisen hallinnon kehittämiseksi, kehitämme valtionhallinnon ohjausjärjestelmiä ja näytämme suuntaa julkisen hallinnon digitalisaatiolle. Laajaan tehtäväkenttäämme kuuluu lisäksi valtion työnantaja- ja henkilöstöpolitiikka.

Teemme lisäksi paljon kansainvälistä yhteistyötä. Osallistumme Euroopan unionin ja monien kansainvälisten järjestöjen ja rahoituslaitosten toimintaan.

Meillä valtiovarainministeriössä teet aidosti merkityksellistä työtä: työn mielenkiintoisuus ja haastavuus saavat henkilöstöltämme arvosanan 4,28 asteikolla 1-5.

Meidät tunnetaan osaamisesta

Tavoitteenamme on koota ministeriöön paras asiantuntemus ihmisistä, joita yhdistää halu kehittyä, kyky luoda uutta sekä tahto menestyä tulevaisuuden haasteissa.

Meillä työskentelee noin 420 henkilöä. Suurin osa henkilöstöstämme toimii erilaisissa asiantuntijatehtävissä, joissa tarvitaan oikeustieteellistä, kaupallista tai yhteiskuntatieteellistä koulutusta. Meidät tunnetaan osaamisesta.

Laaja toimialueemme ja kansainväliset verkostomme tarjoavat uramahdollisuuksia ja hyvät edellytykset ammatilliseen kehittymiseen: tarjoamme mahdollisuuksia niin uransa alussa oleville kuin kokeneillekin asiantuntijoille. Henkilöstömme keski-ikä on 46,1 vuotta.

Arvot ohjaavat toimintaamme

Arvomme avoimuus, luottamus ja vastuullisuus näkyvät arjessamme ja ohjaavat toimintaamme.

Työskentely- ja toimintatapamme kehittyvät työn uudistuessa. Hybridityö on tullut jäädäkseen ja monipaikkainen työ on tulevaisuutta. Meillä on käytössä kattavat työterveyshuollon palvelut sekä liikunta- ja kulttuurietu. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa liukuvalla työajalla ja etätyömahdollisuudella.

Työyhteisömme arvostaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta; toivommekin työnhakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

Tule mukaamme turvaamaan tulevaa – meillä pääset tekemään töitä ainutlaatuisella näköalapaikalla innostavassa työyhteisössä!

Tutustu ministeriöläisiin VM:n verkkosivuilla.

Julkaistu 13.10.2014 klo 15.34, päivitetty 14.9.2022 klo 9.44

Valtioneuvoston linna.

Hyvä tietää meistä

Valtiovarainministeriö sijaitsee kahdessa eri toimipisteessä Helsingissä, Snellmaninkatu 1:ssä valtioneuvoston linnassa ja Mariankatu 9:ssä.

Ministeriön kokouskeskus on osoitteessa Mariankatu 9.

Yhteystiedot

Valtiovarainministeriö
Snellmaninkatu 1 A
00170 Helsinki

Puh. 0295 16001 (vaihde)

Sosiaalinen media 

Facebook

Instagram

LinkedIn

Twitter 

YouTube